
Olen alkuperäiseltä koulutukseltani farmaseutti. Työskentelin farmaseuttina apteekissa 5 vuoden ajan valmistumiseni jälkeen. Innostus jatko-opintoihin kuljetti minut suorittamaan kolmevuotisen tutkinnon Helsingin sihteeriopistoon. Valmistuin HSO-sihteeriksi vuonna 1981.
Perustin ensimmäisen yritykseni Sihteeristö Oy:n, vuonna 1987. Sihteeristö Oy tarjoaa yrityksille toimitiloja ja palveluita. Perustin toisen yrityksen, Työsuhdepalvelu Aitiopaikkan, joka aloitti toimintansa vuonna 2000. Aitiopaikka toimii Pirkanmaalla ja Helsingin seudulla johdon assistenttien rekrytointipalveluna. Toimin sekä Sihteeristö Oy:n että Aitiopaikan toimitusjohtajana. Työsuhdepalvelu Aitiopaikka on tehnyt yhteistyösopimuksen Helian, eli Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulun kanssa, missä toimin vierailevana luennoitsijana.
Uudet tuulet puhaltavat Sihteeristö Oy:n keväässä 2008. Muutimme upouuteen
Tulli Business Parkiin 1.3.2008. Talon A toisessa kerroksessa on Toimistokeskus Aitiopaikkamme, jossa on noin 15 pientä yritystä tai aluekonttoria. Hoidamme myös koko Business Parkin aulapalvelun. Tämä on uusi aluevaltaus ja todella mielenkiintoinen ja haastava työ. Kaunis uusi rakennus tuo aivan uutta virtaa työhön.